Nuorten tulevaisuuskuva 2025 -taideteos paljastaa suurten tulevaisuusvisioiden puutteen

Julkaistu 01 joulukuuta 2025

Nuorten tulevaisuuskuva 2025 -taideteos perustuu yli 2 400 nuoren näkemykseen tulevaisuudesta ja nostaa esiin, millaisia toiveita, huolia ja odotuksia nuorilla on. Taideteos on toteutettu yhteistyössä teknologiayhtiö Tiedon kanssa, ja sen julkaisemista tukee JCDecaux digipinnoillaan ympäri Suomen.

Nuorten tulevaisuuskuva 2025. Neljän nuoren visualisoima tulkinta siitä, miten 13–18-vuotiaat kuvaavat tulevaisuutta. Mitä sinä näet? Teoksen ovat tehneet Aalto-yliopiston opiskelijat Biyu Zhang, Magdalena Gliszczynska, Helena Massuda Garcia ja Alex Le.

Ihmisten taloudellinen tilanne. Eniten huolestuttaa se, että Suomessa ei pärjää missään ammatissa. Niissäkin tilanteissa joissa paperilla näyttäisi, että rahaa tulisi paljon, niin niistäkin suurin osa menisi yrityksen velkojen maksuun ja verotukseen. Yhteiskunta jossa kaikki elävät kädestä suuhun.

Taideteoksen rinnalla julkaistaan lyhyt selvitys nuorten tulevaisuuskuvista. Selvityksen viisi keskeistä havaintoa kertovat paljon siitä, millaisena nuoret näkevät tulevaisuuden:

  1. Hyvän tulevaisuuden ydin löytyy läheltä. Nuorten toiveet keskittyvät arjen peruspilareihin kuten rauhaan, terveyteen, taloudelliseen turvaan ja läheisiin ihmissuhteisiin.
  2. 2020-luvun Suomen nuorten suurimmat huolet ovat sota ja köyhyys. Sota ja köyhyys nähdään kaikkein uhkaavimpina tulevaisuuden varjostajina – ne nousevat huolena ilmastokriisin edelle.
  3. Luottamus tulevaisuuteen murenee, kun katse siirtyy omasta elämästä maailmaan. Yli puolet nuorista luottaa omaan tulevaisuuteensa, mutta usko Suomen ja erityisesti maailman tulevaisuuteen heikkenee tuntuvasti.
  4. Tulevaisuuskuvat ovat vahvasti sukupuolittuneita. Tytöt ovat useammin huolissaan, erityisesti ilmastosta ja omasta pärjäämisestään. Pojat ovat huolissaan maahanmuutosta ja luottavat useammin omaan osaamiseensa.
  5. Nuorilta puuttuvat yhteiset, innostavat visiot paremmasta tulevaisuudesta. Mielikuvittelun tila näyttää kaventuneen ja radikaalisti uudet tai vaihtoehtoiset tulevaisuudet ovat harvinaisia, mikä kertoo jaettujen myönteisten tulevaisuuskuvien puutteesta.

"Huomionarvoista on, että scifi, avaruusmatkat, tieteen ja teknologian läpimurrot tai uudenlaisen yhteiskunnan kuvaukset puuttuvat lähes kokonaan nuorten tulevaisuuskuvista. Tämä herättää kysymyksen, ovatko nuoret menettäneet kyvyn kuvitella parempaa maailmaa ja innovoida uutta", pohtii Tulevaisuuskoulun ohjelmapäällikkö Noora Kupari.

Mielikuvituksen puutteella voi olla vaikutusta koko Suomen tulevaisuudelle.

"Mielikuvitus on merkittävä voima toivotun tulevaisuuden toteuttamisessa. Sillä, etteivät nuoret innovoi uutta, voi olla suuri vaikutus koko yhteiskunnan tulevaisuuteen. Me Tulevaisuuskoulussa haluammekin haastaa kaikki puhumaan nuorten kanssa paremmasta tulevaisuudesta ja käyttämään yhdessä mielikuvitusta", Kupari kannustaa.

Ilma on raikas, eikä lainkaan saasteinen. Aurinko paistaa ja on aamukosteutta ilmassa. Keskustassa vilisee busseja ja ihmisiä. Lukioihin ja kouluihin suuntaa paljon lapsia ja kaikilla on hyvä olla. Ihmiset näyttävät iloisilta, vaikka onkin arkipäivä.

Tieto on ollut mukana mahdollistamassa nuorten tulevaisuuskuvien keräämistä ja taideteoksen toteutusta.

"Tulevaisuuskuvien kautta tulevaisuudesta on helpompi puhua nuorten kanssa ja rakentaa yhteisiä visioita. Haluamme myös kannustaa nuoria miettimään sitä, miten teknologian avulla voidaan rakentaa kestävää ja osallistavaa tulevaisuutta", kertoo Tiedon viestintä- ja brändijohtaja Jonna Peltola.

Nuorten tulevaisuuskuva 2025 -teos on nähtävillä JCDecauxin digipinnoilla ympäri Suomen tiistaina 2.12.2025.

Tutustu teokseen ja koko selvitykseen

 

Lasten ja nuorten säätiön Tulevaisuuskoulu kutsuu mukaan tutkimusmatkalle vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin ja vahvistaa nuorten kykyä kuvitella parempia tulevaisuuksia. Nuorten tulevaisuuskuvien keruu aloitettiin osana Tulevaisuusviikkoa, joka kutsuu vuosittain maaliskuussa yläkoulut ja toisen asteen oppilaitokset mukaan pysähtymään tulevaisuuden äärelle. Tieto on Tulevaisuuskoulun pääyhteistyökumppani.

Haluatko tietää lisää?

Jonna Peltola

Head of Communications & Brand

Jaa Facebookissa Share on Threads Jaa LinkedInissä