Tiedosta APIOps Cycles -kumppani
07 marraskuuta 2019
- Asiakkaillamme voi olla käytössä satoja apeja, jolloin niiden hallinta nousee avainasemaan liiketoimintahyödyn saavuttamisessa. Lisäksi tarvitaan hyvä viitekehys ketterään kehitykseen. Valitsimme suomalaisen edelläkävijän Osaangon ylläpitämän, liiketoimintalähtöisen ja teknologiariippumattoman APIOps Cyclesin, kertoo Expert Partner Data Analytics & API management Auli Peltola Tiedolta.
APIt ovat ketteriä tiedonsiirron käyttöliittymiä, jotka mahdollistavat sovellusten kehittämisen erilaisissa ekosysteemeissä.
- Nykyään niin sanotusti ”apitetaan” monia kohtia, joihin olisi aikaisemmin tarvittu integraatio. Ne ovat parhaimmillaan silloin, kun kehitetään uutta liiketoimintaa olemassa olevan perusliiketoiminnan päällä, kuvaa Tiedon Business Consultant Sanna Mattila.
Eräs APIOps Cyclesin kehittäjistä, Osaangon APItalista Marjukka Niinioja, kertoo kehittämisen olleen ennen APIOps Cyclesiä paitsi hankalaa, myös standardisoimatonta ja IT-lähtöistä ja hidasta.
- Apeja ei voi kehittää perinteisten ohjelmistokehityksen viitekehysten, kuten DevOpsin avulla. Innovoinnin on oltava mahdollista perusliiketoimintaa häiritsemättä. Tästä syystä tarvitaan kaksinkertainen kehityssykli niin, että rajapinta ja sen toteuttava kerros voivat elää osittain eri tahdissa.
API-talous on yhteistyö- ja ideointitaloutta, joka yhdistää laajan eri ammattilaisten joukon osaamisen. Tästä huolimatta Creative Commons (CC-BY-SA 4.0) lisensoitu APIOps Cycles on ensimmäinen avoin kehitysmenetelmä.
- API-kehitystä ja -hallintaa tehdään jopa samassa organisaatioissa usein eri toimittajien ja teknologioiden avulla, joten kehitysmenetelmän on syytä olla riippumaton ja avoin, Niinioja päättää.
Auli Peltola, Tieto, puh. 050 349 8418
Marjukka Niinioja, Osaango Oy, puh. 040 838 7308
Kuvassa vasemmalla Osaangon Marjukka Niinioja sekä Tiedon Auli Peltola ja Sanna Mattila.
Kiinnostuitko?
Tule tutustumaan aiheeseen syvällisemmin Tiedon, Osaangon ja Dell Boomin järjestämään maksuttomaan aamiaistilaisuuteen 27.11. Helsinkiin – ilmoittaudu nyt!
Aamiaistilaisuutta odotellessasi voit tutustua menetelmään ja siihen liittyviin koulutus- ja sertifointimahdollisuuksiin: osaango.fi sekä www.apiopscycles.com
Tieto hyödyntää datakeskeisen maailman mahdollisuudet ja tuottaa niiden avulla arvoa yksilöille, organisaatioille ja yhteiskunnalle. Tavoitteemme on olla asiakkaillemme paras kumppani liiketoiminnan uudistamisessa. Ohjelmisto- ja palveluosaamisemme lisäksi hyödynnämme vahvasti yhdessä innovoinnin ja ekosysteemien mahdollisuudet. Tiedon pääkonttori sijaitsee Espoossa. Yrityksen palveluksessa työskentelee noin 15 000 ammattilaista lähes 20 maassa. Tiedon liikevaihto on noin 1,6 miljardia euroa. Yhtiön osakkeet on listattu NASDAQ:ssa Helsingissä ja Tukholmassa. www.tieto.fi