noun_Email_707352 noun_917542_cc Map point Play Untitled Retweet Group 3 Fill 1

Verohallinnon ja Tietokarhun sopimus päättyy vuoden 2020 lopussa

17 syyskuuta 2020

Verohallinnon siirtyessä uuden valmisohjelmiston käyttöön Tietokarhu Oy:n erityistehtävä Verohallinnon tietotekniikkapalveluiden toimittajana päättyy kahden vuoden irtisanomisajan mukaisesti 31.12.2020. Tietokarhu Oy on perustettu vuonna 1997 TT Tieto Oy:n (nykyisin TietoEVRY Oyj) ja valtion yhteisyritykseksi hoitamaan Verohallinnon tietotekniikkapalveluita.

Kyseessä on sopimustekninen päätös jo vuonna 2013 alkaneelle uudistusprosessille, jossa lukuisat Verohallinnon, Tietokarhun ja muiden toimittajien toimesta rakennetut räätälöidyt verotuksen tietojärjestelmät korvataan verotuksen valmisohjelmistolla. Tilanne on ollut pitkään osapuolten tiedossa ja järjestelmäuudistusta on tehty hyvässä yhteistyössä. Tietokarhulla on ollut legacy-järjestelmien ylläpidon lisäksi merkittävä rooli myös uudistushankkeen konversio-, integraatio-, testaus- ja muissa projektitehtävissä.

Ylimääräinen yhtiökokous myöhemmin syksyn aikana tullee puoltamaan Tietokarhun asettamista selvitystilaan 1.1.2021 alkaen, jonka seurauksena yhtiö puretaan.

Lisätietoja:

TietoEVRYn viestintä, 040 570 4072, news@tietoevry.com

TietoEVRY luo digitaalista etumatkaa yrityksille ja yhteiskunnalle. Olemme digitaalisiin palveluihin ja ohjelmistoihin keskittynyt yhtiö, joka yhdistää paikallisen osaamisen sekä globaalit kyvykkyydet asiakkaidemme eduksi. Pohjoismaiset arvot luovat perustan onnistumisellemme.

Noin 24 000 asiantuntijaamme ympäri maailmaa palvelevat tuhansia yksityisen ja julkisen sektorin asiakkaita yli 90:ssä maassa. TietoEVRY:n liikevaihto on noin 3 miljardia euroa ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Suomessa. Yhtiö on listattu NASDAQissa Helsingissä ja Tukholmassa sekä Oslo Børsissä. www.tietoevry.com

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä