16 huhtikuuta 2020
TietoEVRY siirtyy seuraavaan vaiheeseen meneillään olevan integraation toteutuksessa. Yhtiön tavoitteena on varmistaa asemansa johtavana digitaalisia palveluja ja ohjelmistotuotteita tarjoavana yhtiönä Pohjoismaissa. Organisaation yhdistäminen on saatu päätökseen ja nyt yhtiö käynnistää yhdistymiseen liittyvät tehostamistoimet. Yhtiö on aloittanut neuvotteluprosessit koskien toimintojen optimointia ja päällekkäisyyksien vähentämistä.
Organisaatioiden yhdistämisen jälkeen painopiste yhtiössä siirtyy tehostamishyötyjen ja kilpailukykyisen kustannusrakenteen varmistamiseen. Toiminnan tehostamisen suunnittelu ja toteutus jatkuvat koko integraation ajan.
Yhtiö on käynnistänyt henkilöstöneuvottelut, joissa tavoitteena on toimintojen ja roolien optimointi. Yhtiö arvioi, että toimenpiteet vaikuttavat kokonaisuudessaan enintään 570 työtehtävään sisältäen enintään 260 työtehtävää Ruotsissa, 160 Norjassa, 80 Suomessa ja 70 muissa maissa. Henkilöstöneuvottelut käydään kunkin maan lainsäädännön ja käytäntöjen mukaisesti, ja ne saadaan arvioiden mukaan päätökseen kuluvan vuoden toisen neljänneksen loppuun mennessä.
”Olemme nyt rakentaneet yhtenäisen organisaation nimityksineen ja seuraavaksi keskitymme kilpailukykymme varmistamiseen. Tänään julkistetut toimenpiteet liittyvät yhdistymisen myötä toteutettuihin rakenteellisiin muutoksiin. Vaikka nämä toimet ovat vaikeita henkilöstön kannalta, ne ovat välttämättömiä, jotta voimme säilyttää asemamme kovassa globaalissa kilpailussa. Teemme parhaamme tukeaksemme työntekijöitämme tämän muutoksen ja meneillään olevan koronapandemian aikana,” sanoo toimitusjohtaja Kimmo Alkio.
Lisätietoja
Kia Haring, johtaja, konserniviestintä ja yritysvastuu, puh. 040 765 3700, kia.haring (at) tietoevry.com
Kjell Arne Hansen, sijoittajasuhdejohtaja, puh. +47 9504 0372, kjell.hansen (at) tietoevry.com
TIETOEVRY OYJ
JAKELU
Media
TietoEVRY luo digitaalista etumatkaa yrityksille ja yhteiskunnalle. Olemme digitaalisiin palveluihin ja ohjelmistoihin keskittynyt yhtiö, joka yhdistää paikallisen osaamisen sekä globaalit kyvykkyydet asiakkaidemme eduksi. Pohjoismaiset arvot luovat perustan onnistumisellemme.
Noin 24 000 asiantuntijaamme ympäri maailmaa palvelevat tuhansia yksityisen ja julkisen sektorin asiakkaita yli 90:ssä maassa. TietoEVRY:n liikevaihto on noin 3 miljardia euroa ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Suomessa. Yhtiö on listattu NASDAQissa Helsingissä ja Tukholmassa sekä Oslo Børsissä. www.tietoevry.com