noun_Email_707352 noun_917542_cc Map point Play Untitled Retweet Group 3 Fill 1

Tieto mukaan 5G Finland -verkostoon kehittämään palveluita seuraavan sukupolven mobiiliverkkoon

19 joulukuuta 2017

Tieto liittyy mukaan 5G Finland -verkostoon, jonka tavoitteena on luoda ja pilotoida 5G-maailmaan hyödyllisiä sovelluksia ja palveluita. Ekosysteemin muita kumppaneita ovat Tekes, Nokia sekä start-up-yhteisö Maria 01.

Mobiiliverkot kasvavat ja kehittyvät vauhdilla. Suomessa mobiilidataa siirrettiin keskimäärin 16 gigatavua kuukaudessa henkilöä kohti vuonna 2016. Tulevaisuudessa määrä vain kasvaa sekä Suomessa että globaalisti, ja 5G:n myötä mobiiliteknologia mullistaa yritysten tuotantoprosesseja, palveluita ja koko yhteiskunnan infrastruktuuria. Kehitys merkitsee myös uudenlaista panostusta turvallisuuteen, tehokkuuteen ja uusiin ratkaisuihin.

5G Finland -verkoston tavoitteena on luoda ja pilotoida loppukäyttäjille hyödyllisiä sovelluksia ja palveluita, joita uudistuva 5G-teknologia mahdollistaa. Telia käynnisti verkoston avoimella kutsulla marraskuussa 2017. Tieto ja Telia lähtevät selvittämään yhdessä miten esimerkiksi virtuaalitodellisuuden ratkaisuja ja palveluja tuodaan osaksi 5G-maailmaa.

"Verkostot ja ekosysteemit tuovat yhteen eri osaajia, jolloin voimme hyödyntää monialaista osaamista yhteisen hyvän eteen. Olemme iloisia, kun hyvä yhteistyömme Telian kanssa jatkuu 5G-teknologian kehittämiseksi", kertoo asiakkuusjohtaja Jouni Malinen Tiedolta.

"Tieto on erinomainen kumppani 5G Finland –verkostoon. Yhtiö on tehnyt edistyksellisiä IoT:tä ja uutta mobiilitekniikkaa hyödyntäviä pilotteja, ja pääsemme verkoston puitteissa varmasti edistämään 5G:tä konkreettisilla ja kiinnostavilla hankkeilla", sanoo 5G-ohjelman johtaja Janne Koistinen Telialta.

Tiedolla on kattava kokemus uusien verkkoteknologioiden hyödyntämisestä uuden sukupolven tietoverkkoarkkitehtuureissa. Tieto on toteuttanut radioverkkoja eri toimialojen tarpeisiin jo yli 20 vuoden ajan, ja yhtiö on jo mukana sekä radio- että verkkoteknologioiden toteuttamisessa 5G:hen. 5G Finland -verkoston kautta yhtiö laajentaa nyt myös 5G-ratkaisujen kehittämiseen.

5G Finland vie Suomen 5G-aikaan

5G Finland on edelläkävijöiden avoin verkosto, jonka tavoitteena on varmistaa Suomen menestys neljännen teollisen vallankumouksen käynnistyessä täydellä voimalla. 5G ja esineiden internet mullistavat yritysten tuotantoprosesseja, palveluita ja koko yhteiskunnan infrastruktuuria. 5G Finland-verkostoon kutsutaan teollisia toimijoilta, julkishallintoa sekä startup- ja tutkimusyhteisöjä varmistamaan, että Suomi saa täyden hyödyn 5G:stä. 5G Finlandin ensimmäisiä kumppaneita ovat Nokia ja Tekes sekä startup-yhteisö Maria 01.

Lisätietoja: www.telia.fi/5GFinland

Telia, viestintä, puh. 020 405 4000, communications-fi@telia.fi 

Tieto, viestintäpäällikkö Jenni Jusslin, puh. 050 322 1420, jenni.jusslin@tieto.com 

Tieto hyödyntää datakeskeisen maailman mahdollisuudet ja tuottaa niiden avulla arvoa yksilöille, organisaatioille ja yhteiskunnalle. Tavoitteemme on olla asiakkaillemme paras kumppani liiketoiminnan uudistamisessa. Ohjelmisto- ja palveluosaamisemme lisäksi hyödynnämme vahvasti yhdessä innovoinnin ja ekosysteemien mahdollisuudet. www.tieto.fi

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä